Paula Seppälä
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
044 237 8081
Kulunut vuosi on ollut erikoislaatuinen meille kaikille. Toipuminen koronasta on tapahtunut hitaasti mutta kuitenkin varmasti. Varovasti ihmiset ovat irroittautuneet kotisohvistaan ja hiljalleen lähteneet tapahtumiin. Olen päässyt aitiopaikalta seuraamaan konserttien lipunmyynnin vilkastumista ja tapahtumien kasvavaa yleisömäärää.
Paljon koronaa enemmän vuotta 2022 on kuitenkin määrittänyt Ukrainan sota. Vuosi on ollut Pekka Haaviston sanoja lainatakseni ”sodan ja solidaarisuuden vuosi”. Ukrainan tilanne on vaikuttanut koko maailmaan ja näkyy kaikkialla. Ihmisten hätä sodan runtelemassa Ukrainassa, hintojen nousu, elinkeinoelämän taantuminen, energiatilanne... lista on loputon. Samalla kuitenkin länsimaiden välitön ja varaukseton tarttuminen köyden samaan päähän palautti uskoa ihmiskuntaan. Samoin tavallisten ihmisten auttamisen halu on ollut häkellyttävää.
Meillä täällä Kaakkois-Suomessa sodan vaikutukset näkyvät enemmän kuin muualla maassamme. Rajan läheisyys ja sen sulkeminen ovat vaikuttaneet kaikkeen yritystoimintaan eikä tiedossa ole, milloin tilanne muuttuu vai muuttuuko ja mihin suuntaan. Vastauksia ei ole kenelläkään.
Kaikesta epävarmuudesta ja maailman rauhattomuudesta huolimatta tai juuri sen takia, me Radio Kaakossa keskitymme hyvään. Teemme parhaamme tuodaksemme hyvää mieltä ja keskitymme positiivisiin asioihin. Se on valintamme. Uutiset kanavasta tai lähteestä riippumatta liittyvät usein ikäviin ja negatiivisiin asioihin ja me olemme sitä mieltä, että tarjontaa tähän on jo riittävästi. Haluamme erottua joukosta.
Radio Kaakko kuuluu Lappeenrannassa, Kotkassa, Haminassa ja Kouvolassa sekä laajalti näiden kaikkien ympäristössä, eli ihan koko Kaakkois-Suomessa. Kanavaamme tehdään paikallisin voimin ja keskitymme kuuluvuusalueemme ihmisiin ja ilmiöihin, tapahtumiin ja tempauksiin. Paikallisuuden ja hyvän tuulen tuomisen lisäksi musiikki on meidän juttu. Kun kuuntelet Radio Kaakkoa, kuulet saman kappaleen keskimäärin kerran viikossa. Kyllä, luit oikein: kerran viikossa! Soittolistamme on poikkeuksellinen monipuolisuutensa ja laajuutensa vuoksi, kuuntele vaikka.
Paikallisradiot, varsinkin yksityiset sellaiset, ovat katoava osa suomalaista radiokulttuuria. Kilpailu alalla kuin alalla on toki hyvästä, mutta ketjuja ja konserneja vastaan on vaikea taistella. Eikö ole mukava ajatus, että meillä täällä Kaakossa on ihan ikioma paikallisradio? Jos siis sinulla on tulevalle vuodelle mainonnan tai tiedottamisen tarvetta tai haluat saada äänesi kuuluviin, olethan yhteydessä Kaakon omaan radioon. Etsimme myös koko ajan kiinnostavia ja ajankohtaisia ihmisiä haastateltavaksi, olisitko se sinä?
Nyt kuitenkin rauhoitumme joulun viettoon ja ensi vuonna on uudet kujeet. Kaikista maailman myllerryksistä huolimatta arki jatkaa kulkuaan ja vaikeuksien selättämiseksi on löydettävä uusia reseptejä. Me Radio Kaakossa kirjoitamme mielellämme näitä reseptejä.
Rauhaisaa joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2023!
Toivoo Paula ja koko Radio Kaakon väki