Jokin aika sitten bonuslapsi ojensi minulle ystäväkirjan ja pyysi täyttämään. Minä luulin, että ystäväkirjoja ei ole enää olemassakaan ja innosta puhkuen aloin kirjaamaan tietoja. Sen sijaan, että kirjassa olisi kysytty lempiruokaa tai harrastuksia, huomasin pureskelevani lyijykynää kuin majava mäntyä. Kynän palaset vain narskuivat hampaissa kun kuumeisesti mietin lempitubettajaa ja suosikkikanavaa... jos olisin tiennyt edes yhden niin homma olisi helpottunut. Hyvä että tiesin, mikä on tubettaja.
Niin se maailma muuttuu Eskoseni... ensimmäistä suomalaista ammattikirjailijaa lainatakseni. Nummisuutareista on pitkä matka Siniverkkarimieheen (tiesinpäs yhden!), Spotifaihin ja Netflixiin. Mutta tavallaan kaikelle löytyy yhdistävä tekijä: kirjoittaminen. Kaikki audio perustuu kirjoitettuun tekstiin. Me usein unohdamme tämän kun vähättelemme kirjojen ja lukemisen merkitystä audion rinnalla. Äänikirjat, kuunnelmat, ohjelmat, musiikki ja mainokset ovat kaikki käsikirjoitettuja ja sanoitettuja.
Samalla tavalla me olemme unohtaneet radion. Ajatus siitä, että kaikki muu ovista ja ikkunoista työntyvä audio olisi korvannut radion tai että radiota ei kuuntele enää kukaan, on ihan yhtä virheellinen kuin kirjoitetun tekstin aliarvioiminen. Kuinka monta kertaa olenkaan kuullut työssäni lauseen ”eihän radiota edes kuuntele enää kukaan”. No kuunteleepas! Sinäkin kuuntelet vaikka et haluaisikaan. Uimahallissa, kahvilassa, hierojalla, taksissa, kuntosalilla, kaupassa... lista on loputon. Puhumattakaan niistä, jotka tarkoituksella kuuntelevat. Radiota kuuntelee päivittäin 3,4 miljoonaa suomalaista ja viikottain radio tavoittaa 4,5 miljoonaa suomalaista! Jos tämä olisi audiota, toistaisin luvut painokkaasti uudelleen.
Oletko kuullut Puuilon ”Morjensta pöytään”? Niinpä. Nekin, jotka eivät omasta mielestään kuuntele radiota ovat mainoksen kuulleet. Emmeköhän tästä voi päätellä kaiken olennaisen radiomainonnan tehosta. Minun oma viharakkaus mainokseni on heleä-ääninen naisoletettu, joka laulaa oikotien vievän uuteen kotiin. Nöyryyttävää kerta toisensa jälkeen huomata laulavansa mukana, vaikka joka kerta päättää, että tämä oli viimeinen kerta kun sorrun yhteislauluun.
Toimiva radiomainos tarttuu takaraivoon kuin riisipuuro kattilaan. Siellä se on ja pysyy ja tarvittaessa muistuttaa olemassaolostaan. Mutta radiomainonnan vaikutus onkin sitten ihan oma juttunsa, palataan siihen joku toinen kerta. Ensi kerralla mennään komeroon ja vähän peiton alle.
